Meillä taas vietetään suru-aikaa. :(
Vanha, kaunis norjalaissekoituskissamme nukutettiin ikiuneen 16.2. lau
antaina, ennen auringonnousua. :'(

Manu olisi täyttänyt ensikuussa jo 15, joka on ihmisten ikävuosissa eläinlääkärin mukaan jo huikeat 75.
Herra eli terveenä, onnellisena ja hyvinvoivana tuohon aamuun saakka, jolloin halvaus vei jalat alta ja loppu oli yhtäkkiä niin odottamattomasti siinä hetkessä.

Jostain syystä, en tiedä miksi, minua ei itketä lainkaan päivisin. Ehkä se johtuu siitä, että tiedän, ettei tuon parempaa elämää hänellä olisi voinut olla. Se oli paras mahdollinen, ja loppu tuli äkkiä eikä pitkän kivun saattelemana, ja omassa kodissa eikä ulkona pakkasessa yksin.

Silti, ikävä on toki suunnaton, ja tätäkin kirjoittaessani kyynelet kostuttavat rauhallisesti silmäkulmani.
Manu nukkuu nyt tuolla, pihan perällä, mutta muistot eivät häviä koskaan.

Lepää rauhassa, ystävä rakas.

1303230.jpg